Alakulo on hyvä renki, mutta huono isäntä

Suurinosa on varmasti joskus elämässään tuntenut niitä fiiliksiä, kun ei vaan jaksa. Mitkään asiat eivät tunnu odottamisen arvoisilta, mistään ei tunnu saavan oikeasti mielihyvää ja olo on ylipäätään ahdistunut ja totaalisen aikaansaamaton. Yleensä tällaisen olotilan pitkittyessä ja tuntemusten syventyessä, voikin se edetä jo pidempiaikaiseksi masennukseksi. Kaikki tunteet ovat tärkeä osa elämää ja kasvamista, tietyissä määrin. Millaisia työkaluja ahdistuksen ja masennuksen tunteiden hallintaan on? 

Itse olen hyvin tunteellinen ihminen. Elän elämää vahvasti tunteiden kautta. Kun jokin tuntuu mielestäni hyvältä, oon aivan fiiliksissä. Mutta myös sitten ne negatiiviset asiat tuntuvat tosi pahalta. Sehän toki näkyy myös päätöksissäni, jotka tehdään, kuten sydän sanoo. Uskon, että ihmisillä, jotka tuntevat todella vahvasti, on enemmän taipumusta kärsiä jossain vaiheessa elämäänsä masennuksesta tai ahdistuksesta. Ja uskon näiden fiilisten liittyvän myös ihmisen empatiakykyyn, omatuntoon ja rehellisyyteen. Olen iän myötä oppinut hillitsemään tunteitani, esimerkiksi äkkipikaisuuttani ja asioiden ''yliajattelua''. Sekään ei silti aina riitä välttämään vajoamista ajatustensa kanssa ahdinkoon.

Elämässä on välillä selkeästi raskaampia aikakausia. Joskus niihin on liitoksissa elämän äkilliset ikävät tapahtumat. Välillä taas muuten vaan tuntuu, ettei jaksa hoitaa asioita ja suoriutua arkisistakaan velvollisuuksista. Eikä edes itse tiedä, onko nyt väsynyt henkisesti vaiko fyysisesti.

Ilman erillistä syytä alkanut masentunut ja ahdistunut olo usein aiheuttaa kaikkein eniten syyllisyydentunteita mussa itsessäni. Mullahan on kaikki hyvin, miksi hitossa mä valitan ja olen tämmönen? Mulla on koti, työ, ystäviä. Ei mulla ole oikeutta olla masentunut tai tuntea ahdistusta. Vai onko?

Kuten varmasti jokainen tietää, ihmisten ongelmia ei voi verrata toisiinsa. Siinä missä toiselle elämän pysäyttävä tapahtuma on läheisen kuolema tai vakava sairaus, toiselle se voi olla toistuva kausiflunssa tai koulustressi. Jokainen tuntee erilailla ikävistä asioista, jolloin kenenkään murheet eivät ole vähäteltävissä tai verrattavissa. Tottakai on aina hyvä muistaa, että asiat voisivat todella olla myös huonommin. Mutta jos jokin ''pienempi'' asia tuntuu pahalta, ei siinä ole mitään väärää. Ei, vaikka ystävällä menisi just nyt huonommin.

Aina tosin ei todellakaan edes tarvitse olla mitään suurta syytä, miksi ei jaksa suoritua sata lasissa elämästä. Eikä masennuksen tunteet vaadi mitään köyhyysrajan alapuolella elämistä ja katastrofaalisia tapahtumia. Kuka tahansa, mistä tahansa lähtökohdista, voi tuntea niitä tunteita. Katsomatta ikään, sukupuoleen tai elämäntilanteeseen. Siksipä ulkonäön tai vaikkapa merkkivaatteiden tai täydellisenkään Instagram-elämän ei kannata antaa hämätä. Myös sen takana voi olla psyykkisesti vaikeita aikoja kokeva ihminen. Luit oikein, ihminen.

Aika monelle vaikeinta aikaa henkisesti on syksy. Syksy siksi, että pimeys alkaa yksinkertaisesti syödä sitä energiaa, jota on kahmittu auringonvalosta koko kesän ajan ikäänkuin varastoon. Jossain vaiheessa valon puute alkaa tuntua kropassa, sen jälkeen mielessäkin. Lisäksi stressi kasvaa. Siinä vaiheessa onkin yleensä aika hyvät eväät alkaa astella pikkuhiljaa syvemmälle ahdistuksen luolaan. Negatiivisille tuntemuksille täytyy osata antaa tilaa, mutta silti ohjat pitää olla omissa käsissä, jotta ne eivät vie mennessään.

Monesti näitä tuntemuksia kokeneena, ja jopa masennus- sekä ahdistushäiriödiagnoosin pariinkin otteeseen itse aikoinaan saaneena, olen oppinut kehittämään työkaluja, joilla osaan hoitaa ja hillitä näitä tuntemuksia. Tunnen mun mielen tosi hyvin, joten osaan jo ennaltaehkäistä joutumasta sinne kaikkein syvimpään suohon, josta oikeasti vaatii jo enemmän työtä nousta ylös. Tärkeintä on tuntea itsensä. Tuntea ne fiilikset, jotka pahimmillaan laukaisevat pidempiaikaista hallaa mielialalle. 

Kirjoitan paperille ylös menneitä ja nykyisiä asioita, jotka mut saavat tuntemaan huonoa oloa. Ne ovat niitä asioita, joita yritän käsitellä silloin, kun yleisfiilis on parempi. Eli sen listan asiat yritän pitää poissa mielestä silloin, kun ahdistus alkaa hiipiä mun tuntemusten ykköseksi. Koska jos siinä olotilassa lähdet vielä pohtimaan mitä vääryyksiä olet kohdannut elämässä, jaksamisen prosentit laskevat aika varmasti nollankin alapuolelle.

Sama kannattaa tehdä asioista, jotka tekevät sut onnellisiksi. Mistä pidät sussa itsessäsi. Mitkä muistot tuovat sulle hyvän mielen? Mitkä tavoitteet pitävät sut niinsanotusti järjissäsi? Kirjoita ne ylös. Vaali niitä asioita parhaasi mukaan myös silloin, kun tuntuu, ettet jaksa. Se antaa voimaa. Ja energiaa. Ja toivoa siihen, että kohta taas mieliala kohenee ja olet oma energinen itsesi.

Ja RUTIINIT. En voisi enempää painottaa rutiinien tärkeyttä silloin, kun on riskinä vaipua masentavien fiilisten kouriin. Työ, koulu, vaikka vaan samaan aikaan päivästä tapahtuva jumppa/lenkki/kauppareissu. Unesta ja unirytmistä huolehtiminen. Ne asiat ovat peruspilareita, joiden kunnossa ollessa syys-ja muut masennukset jäävät usein vain hetkellisiksi olotiloiksi, joista kyllä selviää..

Mikä sitten on se ''muuten vaan'' iskevä ahdinko, joka ei tarvitse mitään suurempaa laukaisevaa tekijää? Se on se olo, kun kaikki on ahdistavaa. Niin ahdistavaa, että rintaa puristaa. Ja eikä sille siis ole mitään tarkempaa syytä. Se ahdistus tulee jopa aaltoina pistellen koko kropan läpi, mutta et vain keksi sille erityistä syytä. Kaverit ihmettelevät, että mikä helkkari sua oikein vaivaa, kun vetelet sikeitä vielä puolenpäivän jälkeenkin. Ja sä et halua tehdä muuta, kuin nukkua. Koska velvollisuudet ja elämä vain ahdistaa ja masentaa.

Aikaansaamattomassa ja masentuneessa olotilassa ollessa paineita luo vielä enemmän se, että nykyisin jokaisen elämä on somen perusteella pelkkää aurinkoista aamukahvittelua. Jokainen juoksee tukka putkella paikasta toiseen hymyssä suin, ikäänkuin suorittaen tätä elämän lautapeliä. Ja ongelmia ei ole tiedossa tässä, eikä seuraavassakaan elämässä. Se aiheuttaa sen tunteen, että mä en ole yhtä hyvä, kykeneväinen tai ylipäätään kelpaava ihminen. Ja se syyllisyydentunne, kun katsot, mitä kaikki muut ovat tänään saaneet aikaan. Kello on jo iltapäivässä, ja mä hitto vie makaan edelleen sängyssä?

Se tunne saa aikaan sen, että soimaa itseään, kun ei jaksa suoriutua. Soimaa siitä, ettei saanut jotain valmiiksi ajoissa. Alkaa lipsua pahemmin aikataulusta. Ja lopulta on enää tekemättä mitään. Oravanpyörä on valmis poljettavaksi.

Noiden soimaavien ja itseinhoa aiheuttavien fiilisten takia mä olen antanut itselle siis täyden oikeuden viettää myös niitä paskoja ja aikaansaamattomia päiviä. ''Aina pitää ajatella positiivisesti''. Fuck it, sanon minä. Jos et anna itsellesi lupaa niihin huonoihin päiviin, eipä ne kivatkaan pian tunnu yhtään miltään. Ja jos annat luvan itsellesi myös negatiivisille fiiliksille, säästyt jo turhilta syyllisyydentunteilta, jotka ajavat mieltä vain alemmaksi. Huomenna on aina uusi päivä. Ja jos huominenkin menee päin hittoa, senkin jälkeen on uusi huominen. Elämässä riittää kyllä päiviä. Ota oma aikasi, mitä tarvitset. Ja jos elämä olisi yhtää tasapaksua suorittamista päivästä toiseen, tuntisiko silloin edes olevansa elossa? 

Enpä usko. Sillä mä ainakin olen elossa silloin, kun mä tunnen. Kun mä itken. Itken niin etten näe niiden kyynelvirtojen alta enää mitään. Tai nauran. Nauran niin paljon, että happi tuntuu loppuvan ja vatsalihakset kramppaavat. Silloin mä tunnen eläväni. 

En silloin, kun esitän jotain psykopaattisen onnellista ja täydellistä positiivisuuden lähettilästä. Anna lupa itsellesi olla väsynyt. Itkeä. Olla aikaansaamaton. Jotta sä pystyt jatkossa myös nauramaan, saamaan huikeita juttuja aikaan. Ja jotta sä jaksat pitää sun elämän tärkeimmän paikan kunnossa; nimittäin sun oman kehon ja MIELEN.

Mikään syy ei ole enemmän tai vähemmän pätevä tuntea olevansa masentunut, ahdistunut tai vaan ihan hukassa. Suosittelen tutkimaan omia tuntemuksia, tapoja rentoutua, tapoja välttää tilanteiden eskaloitumista niin ikäviksi, ettei tunne sieltä olevan enää poispääsyä. 

Mutta jos kuitenkin niin käy, hae itsellesi pikimmiten ammattiapua. Sellaista on kyllä tarjolla. Ensin voikin hakeutua vaikka ihan terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, jos se tuntuu helpoimmalta reitiltä. Nuorille on myös erikseen tarjolla mielenterveydellistä tukea eri paikkakunnilla. Pääasia on vain, ettet jää yksin. Äläkä varsinkaan häpeile tai vähättele ongelmaasi. Masennus on sairaus siinä, missä syöpäkin. Se ei ole sun vika, etkä sä voi lopulta vaikuttaa siihen, kun se pääsee ottamaan vallan. Sä et ole heikko. Vaan sä TUNNET.

Loppuun haluan sanoa, ettei mikään pahempikaan ongelma ole sellainen, etteikö se jonain päivänä ratkeaisi, tai olo helpottaisi. Usko mua, tiedän mistä puhun. Kaikella on tarkoitus, ja lopulta aina kaikki on hyvin. 

Ja kysykää toisiltanne, että mitä kuuluu. Antakaa ymmärtää, että kuuntelette kun on vaikeeta. Tai että oot siinä, vaikka vaan ihan hiljaa, halaten. Älä vähättele toisen ongelmia. Vaan auta toista, kuten haluaisit, että suakin autettaisiin. 

Jasmin